keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Nuken villapaita

Tein joululahjaksi tyttöni nukelle villahousut, töppöset ja pipon. Tarkoitus oli tehdä vielä villatakki ja nyt vihdoin sain sen kaikkien sairasteluiden lomassa valmiiksi.


Tein neulomalla kietaisutakin, jossa toinen puoli on kiinni nepparilla ja toisella puolella on nappi. Kuvio on tuttua valepalmikkoa, jota on vaan niin mukava tehdä, että tungen sitä nyt joka paikkaan ihan kyllästymiseen asti. Helmaan ja hihoihin olen virkannut simpukat koristeeksi. Ohje on ihan omasta päästä, kokeilemalla tehty. Hihat aloitin neulomaan suoraan hihan aukkoihin, eli poimin siitä silmukat ja aloin neuloa. Yllättävän hyvä tuli noin, vaikka hihaa ei ole yhtään sovitettu tai mittailtu. Villis on neulottu nro 2,5 puikoilla.


Lähikuvassa erottuu tuo koristeellinen nappikin paremmin ja oikea väri tulee tässä esiin. Ylemmässä kuvassa väri on vähän liian vaalea.

Olin niin iloinen kun sain tämän valmiiksi, nukke kun on kulkenut ilman takkia tytön mukana tarhaan ja minulle on tullut ihan kylmä nuken puolesta :D. Nyt sillä vihdoin on takki ja voin olla rauhassa :D.

Vaatturiterkuin TsiSanna

tiistai 28. tammikuuta 2014

11 asiaa -haaste

Huopatossu tehdas-blogista tuli haaste.  Olemme saaneet tämän aikaisemmin myös jostain toisesta blogista, mutten kuollaksenikaan muista mistä, anteeksi anteeksi! Tämä on myös kiertänyt aika monessa blogissa, joita luen, joten en nyt laita tätä eteenpäin :).

Säännöt ovat:

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttamaan huomioimaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

Ohjeet:
1. Jokaisen haastetun täytyy kertoa 11 asiaa itsestään
2. Täytyy vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun täytyy keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut

 
11 asiaa minusta
1. Rakastan jäätelöä, etenkin suklaajäätelöä
2. Pidämme mieheni kanssa usein kotona omia Master Chef kisoja, tähän mennessä olen hävinnyt kaikki
3. Olen kirjaholisti. Olen meinannut paiskoa kirjaa julkisessa kulkuneuvossa ja huutaa sille, koska henkilöhahmot ovat mielestäni tyhmiä tms. Luen lähes ainoastaan englanniksi. Luen vain viihteeksi, en siis hienoja klassikoita.
4. Haaveilen painonpudotuksesta, mutta tykkään liikaa syömisestä jotta tämä onnistuisi
5. Rakastan venyttelemistä. Saan edelleen spagaatin, vaikken ole aktiivisesti harrastanut mitään moneen vuoteen.
6. Haluaisin osata pukeutua hyvin, mutta minulla ei ole minkäänlaista silmää vaatteille. En myöskään tee itselleni koskaan vaatteita (asusteita kyllä), koska en kuitenkaan käyttäisi niitä.
7. Käärmeet, hait ja hämähäkit pelottavat minua jopa tv-ruudussa, silti niiden katsominen on jotenkin kiehtovaa (siis sieltä telkkarista, livenä en menisi lähellekään)
8. En ole lainkaan yllytyshullu, jos jotain en halua tehdä niin en tee, vaikka kuinka houkuteltaisiin. Olen siis vähän tylsimys ja pelkuri joskus.
9.  Olen melko ujo, mutta iän myötä on tullut sellaista itsevarmuutta, joka joskus peittää ujouden
10. En ole koskaan oppinut juomaan kahvia, enkä yleensä muista tarjota sitä vieraillekaan.
11. Vaikka nykyään rakastan käsitöitä en voinut sietää niitä ala/ylä-asteella. Silloinen opettaja ja minä emme ihan tulleet juttuun ja jos ei äitini olisi myöhemmin opettanut minua neulomaan ja virkkaamaan, en olisi tässä nyt kirjoittamassa tätä :).
11 kysymystä haastajalta
1. Minkä värinen on päälläsi oleva paita? Musta (kuten lähes aina)
2. Soitatko jotain instrumenttia? Vain suutani
3. Mikä oli lempiaineesi koulussa? Historia, Englanti, matikka
4. Uskotko yliluonnolliseen? En missään muodossa
5. Minkä kirjan luit viimeksi? Kesken on A Storm of Swords, edellinen kokonaan luettu samaa sarjaa A Clash of Kings (ja on muuten hyviä kirjoja, suosittelen!)
6. Miten toivoisit kehittyväsi? Pääseväni irti ujoudestani ja pidempi pinna olisi kanssa hyvä juttu
7. Lempikotityö? Ei taida olla, vihaan siivoamista. Jos joku on pakko sanoa, niin vessanpesu...
8. Oletko suunnittelija vai tekijä? Sekä että, ei pysty erottamaan näitä kahta. Suunnittelen kaikenlaista, mutta teen myös suurimman osan suunnitelmista.
9. Millä tavalla heität "aivosi narikkaan"? Hyvä leffa tai kirja tekee sen aika näppärästi.
10. Keräiletkö jotakin? Mitä? Lankoja :D
11. Loppuun tällainen klassikko: Missä olet 5:n vuoden päästä? (tai toivoisit olevasi) Toivon, että uudessa vähän isommassa kodissa 5 vuotta vanhempien lasten ja miehen kanssa. Toivottavasti koiratkin olisivat vielä silloin elossa. Lisäksi toivon, että minulla on edelleen työpaikka. Status quo on aika hyvä nyt, joten jos se pysyisi, niin olisi hienoa. Ai niin ja laitetaan nyt, että 10 kiloa voisi olla painoa vähemmän :D.
 
- TsiSanna

torstai 23. tammikuuta 2014

Säärystimet kenkien päälle

Kun tein tuossa joku aika sitten naapurille lahjaksi ranskanbulldog boot cuffsit, päätin että haluan itsellenikin jotkut kenkien päälle vedettävät somistukset. Tein ihan perussäärystimet ja niistä tuli ihan somat :).



Säärystimet on neulottu nro 4 puikoilla ja valkoinen reunut on virkattu saman kokoisella koukulla. Kuvio varressa on valepalmikkoa, johon ihastuin kun tein itselleni tumput jokin aika sitten.

Nämä tulivat ihan parissa illassa, kun lanka oli niin paksu. Enkä nyt tietenkään muista langan nimeä tähän hätään, kun vyötäkin oli jo hukkunut :(.

Terkuin TsiSanna

tiistai 21. tammikuuta 2014

Jämälankasukat

Nyt kun tuo talvi viimein saapui Helsinkiinkin, niin päätin neuloa pojalleni villasukat. Tarhassa kun on parit edelliset jo kadonneet. Ostin jo syksyllä langankin näihin sukkiin, mutta jotenkin yksiväriset sukat tuntuivat tylsiltä ja päätin käyttää sittenkin jämälankojani näihin sukkiin. Luulin vieläpä keksineeni ihan nerokkaan kuvioinnin näihin sukkiin, kunnes tajusin, että tämähän näyttää ihan niiltä kuplajutuilta, joita on vähän joka blogissa nyt :D. Noh tekniikka ei kyllä käsittääkseni ole sama, koska minä olen vain nostanut tuota yhtä silmukkaa. Jokainen raita on siis eri jämälankakerästä, näihin riitti tosi pienetkin määrät lankaa.



Valokuvattava ei oikein olisi malttanut pysyä paikoillaan, joten pahoittelen kuvien laatua :D.

Minä se sairastan vaihteeksi :(. Ei ole oikein energiaa edes tehdä käsitöitä, nämä sukatkin sain valmiiksi jo reilu viikko sitten, mutten osaa saanut aikaiseksi siirtää kuvia koneelle ennen kuin nyt. No ehkäpä tämä tästä!

Ja positiivisempaa sitten! Meillä on jo 100 lukijaa!!! Uskomatonta. Kiitos teille aivan ihanat lukijamme, että jaksatte kulkea mukana :). Suunnitellaan varmaan jotain 100 lukijan kunniaksi, mutta vielä ei olla ehtitty. Joten stay tuned :)!

- TsiSanna


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Etanoita ja sieniä lapsille

Meillä ei kumpikaan lapsista syö sieniä...etanoita en ole testannut, mutta veikkaan että ei menisi alas nekään. Tämä lautasellinen etanoita ja sieniä meni kuitenkin alas ilman mutinoita ja vieläpä nopeasti :D.


Olimme koko perhe kröhässä viime viikon ja etenkin pienempi lapsemme söi normaaliin verrattuna todella huonosti, joten päätin tehdä lapsille hauskaa iltapalaa.
 
 
Leivissä on sisällä lemon curdia ja sarvet ovat porkkanat. Sienet ovat tomaattia ja kurkkua. Olisin halunnut tehdä sienten jalat mozzarellasta, mutta sitä ei sattunut kotona olemaan, niin tein sitten kurkusta. Nämä oli tosi nopeat tehdä ja lapset tosiaan söivät nämä pikavauhtia ja huusivat "LISÄÄ!" :). Saattaapi tosin johtua siitä, että oli hilloa leivällä :D. Mutta nämä voisi toki tehdä ihan voilla tai levitteelläkin. Mikseipä tuonne sisään voisi rullata myös makkaraa tai juustoa. Etanan alaosan voisi myös korvata ruisleivällä, tosin riippuen ruisleivästä siihen ei ehkä olisi niin helppo tökätä pystyyn noita sarvia.
 
Ruokaterkuin TsiSanna
 

maanantai 13. tammikuuta 2014

Virkattu palatoppi

Tämän työn kanssa tuli päästeltyä muutama ärräpää kun ei ihan mennyt putkeen... Tein siis tytölleni virkatun topin, joka koostuu ympyröistä ja ympyränosista. Suunnittelin toppia sitä mukaan kun tein ja sovittelin aina välillä neidin päälle, että tuli edes joten kuten istuva. Paljon siis purin ja tein uudelleen, mutta ehkäpä se oli sen arvoista :).

 
Aloitin työn vasemman kyljen kokonaisesta ympyrästä ja kaikki muu on sitten mietitty sen pohjalta. Virkkasin ison ympyrän 4 koukulla ja muuten toppi on virkattu 3 koukulla. Halusin topista kevyen ja ilmavan, joten käytin isoa koukkua ja ohutta lankaa, aika hyvin tämä toimikin, eikä toppi tunnu liian painavalta. Kaula-aukko olisi saanut olla hieman pienempi, mutta menee se noinkin :).


Olkapäähän lisäsin tähtiä koristeeksi

Pohdin, että voisin tehdä itselleni liivin samalla idealla, tekisi vain kaksi ympyrää kuten tuossa topissa oikealla puolella on nyt yksi ja ompelisi pallot selästä yhteen. Toki selkään pitäisi varmasti myös tehdä jotain lisähärpäkettä, mutta luulen, että tulisi aika kiva. Tai voisi siitä tehdä hihallisenkin. En vaan yleensä tee itselleni mitään vaatteita, kun ne on poikkeuksetta jääneet kuitenkin käyttämättä. Pitää vielä muhitella ideaa. Toinen ongelma on kyllä se, että yritän olla ostamatta uusia lankoja ja käyttää jämiä, niin en tiedä onko tarpeeksi sopivia lankoja joista tehdä.
 
Tämä oli siis todellista vapaavirkkausta ja aika hauskaa puuhaa kun suunnitteli ihan samaa aikaa kun teki. Mutta oli siinä sitten sovittamista ja purkamistakin sen edestä :D.
 
Just kun tuli kunnon talvi, niin minä olen tällaisissa kesäisissä tunnelmissa toppeineni :D.
 
Talvisin terkuin TsiSanna

torstai 9. tammikuuta 2014

TSI-salmiakkitoffeet

Käsityöinspiraatio on siis ollut vähän hukassa viime viikot, eikä valmista ole hirveästi syntynyt. Keittiön puolella sen sijaan on tullut kokeiltua yhtä sun toista. Olemme Triinun kanssa yrittäneet ja erehtyneet jonkun kerran kun olemme yrittäneet tehdä itse lakuja ja salmiakkitoffeeta, jotain hopeatoffeen tyylistä. Lakuresepti on vielä hautomossa ja tämä toffeereseptikään ei ole ihan täydellinen, mutta jo aika hyvä :). En malta siis olla jo jakamatta tätä kanssanne!
 
 
Näistä toffeista tulee siis juuri passelin kovia, muttei hampaat rikkovia kuitenkaan. Näihin toffeisiin ei tule kermaa ollenkaan, joten ovat hieman erilaisia kuin peruskermatoffeet. Aineslistalla on kaksi harvinaisempaa tuotetta, maissisiirappi ja marshmallow fluff, näitä molempia löytyy kuitenkin Citymarketien amerikkahyllystä. Maissisiirapin voi korvata vaalealla siirapilla, MUTTA se tuo makeisiin erilaisen maun ja heikentää mielestäni salmiakin makua. Maissisiirappi tuo vain makeutta, ei lisämakua.
 
Salmiakkimikseriä olen bongannut sekä Lidl:stä että Prismasta. Itse tein tällä kertaa niin, että laitoin mikseriä seokseen vain lopuksi, mutta olisi ehkä pitänyt korvata osa vedestä mikserillä, niin salmiakin maku olisi ollut voimakkaampi. Tätä meinaan kokeilla seuraavaksi.
 
Tähän ohjeeseen tarvitaan lisäksi uuninpelti, veitsi, öljyä, sokerimittari (tai paistomittari) ja elintarvikehanskat. Ohje on hieman työläämpi kuin peruskermatoffee, mutta itse tykästyin näihin todenteolla ja seoksen vaivaaminen käsin oli suorastaan terapeuttista. Lisäksi olen aina halunnut sitä kokeillakin, joten minä nautin näiden makeisten tekemisestä suunnattomasti.
 
Ainekset:
 
- 0,5 dl vettä (tai 0,25 dl vettä ja 0,25 salmiakkimikseriä)
- 200g kidesokeria (minä käytin ruokosokeria)
- 150 g maissisiirappia
- 30g voita
- 3 tl salmiakkimikseriä
- 15 g marshmallow fluffia
(- mustaa pastaväriä jos haluat tummempia karkkeja)
 
Voitele kevyesti uunipelti.
 
Mittaa vesi, kidesokeri ja maissisiirappi kattilaan. Lämmitä keskilämmöllä välillä sekoittaen kunnes sokeri on sulaa. Lisää hieman lämpöä, kun seos kiehuu laita sinne sokerimittari (TAI paistomittari, jota meikäläinen esim. käyttää). Anna seoksen kiehua sekoittamatta kunnes sokerimittari näyttää 127:ä astetta. Ota sitten seos pois liedeltä ja lisää sinne salmiakkimikseri ja voi. Sekoita kunnes seos on tasaista.
 
Kaada toffeeseos voidellulle uuninpellille ja lisää sen päälle pastaväri ja marshmallow fluff.
 
 
Tässä vaiheessa seos näyttää melko tummalta, mutta kun sitä aletaan työstää sen väri vaalenee huomattavasti.
 
Anna seoksen jäähtyä noin 10 minuuttia. Nostele sitten seos reunoilta marshmallow fluffin päälle veitsellä. Pue käteen elintarvikehanskat, öljyä kätesi ja ota seos käsiisi. Ala venyttää seosta, niin että vedät kädet erilleen ja palautat yhteen. Seos on aluksi melko löysää ja tahtoo valua, mutta hetken veivaamisen jälkeen se alkaa näyttää tältä:
 
 
Seosta venytellään ja vanutellaan noin 20 minuuttia ja sitten sen pitäisi alkaa olla valmista. Tämän huomaa siitä, ettei se enää veny niin helposti.
 
Kun massa on valmista, tee siitä pitkä pötkylä (tämä on helpompaa jos teet pari pötkylää) ja leikkaa pötkylät sopivan kokoisiksi karkeiksi. Pyöräytä karkit sellofaaniin tai muuhun vastaavaan.
 
Itse huomasin, että terävät veitset tuppasivat jäämään kiinni toffeeseen ja parhaiten siistejä karkkeja sai nitkuttelemalla palat irti ihan ruokailuveitsellä. Veistä voi koittaa öljytä, jos toffee ei niillään irtoa. Tai sitten massasta voi pyöritellä palloja, joskin tämä käy melko haastavaksi kun toffee kokoajan kovenee.
 
Tätä hommaa kokeilen varmasti joskus myös uudelleen ja paljon muitenkin karkkeja varmasti. Tuo sokerin pyörittely on vaan kivaa puuhaa :).
 
Karkkiterkuin TsiSanna
 
 

tiistai 7. tammikuuta 2014

Virkattu korttikotelo

En kyllä tiedä onko tuo kotelo nyt ihan oikea sana tähän, pussukka kait tuo on enemmänkin. Mutta joka tapauksessa idea tähän työhön lähti siitä, että inspiraatiota etsiessäni selailin vanhoja postauksia ja törmäsin klipsulaukkuuni. Siitä tuli mieleen, että ko. laukkuun ei mahdu koko lompakkoa, eikä siinä ole taskua korteille ja en tykkää jos esim. pankkikortti vaan lojuu laukussa irtonaisena. Ja siitä sitten syntyikin idea tehdä korttikotelo aikalailla heti. Siinä kestikin hetken kauemmin että osasin päättää minkälaisen korttikotelon teen. Heti oli selvää, että virkkaan, koska virkkaaminen nyt vaan on ihanaa :D. Mutta aihe olikin sitten vaikeampi. Mieleen tuli ekana kettu ja pöllö, mutta kumpikaan ei tähän hätään huvittanut minua. Sitten muistin taannoin markkinoilta pojalle ostamani mäyräpipon ja päätin että teen mäyräkorttikotelon. Se onkin sitten eri asia tunnistaako tuota mäyräksi, ihan söpö se silti mielestäni on :D. Ehkä mustat osat olisivat saaneet olla kapeammat ja sivuilla olla vielä toiset valkeat osat....noh ehkä ens kerralla. Mies ja Triinu tunnisti mäyräksi, mutta tyttö tuumasi "en tiedä" kun kysyin mikä eläin tämä on :D.



Kotelo on virkattu ohuesta puuvillalangasta nro 2 koukulla. Kiinnityksenä toimii neppari, jonka voisi helposti korvata tavallisella mustalla napilla, joka tällöin olisi mäyrän nenä.

Harmi, että joulu meni jo, koska mielestäni tällainen kotelo olisi aika hauska myös lahjakorteille! Eikö? Läpän voisi personoida joko saajan tai paikan johon lahjakortti käy mukaan :). Esim. H&M ja läpäksi t-paita,  Stadium ja läpäksi puolikas jalka/koripallo tai ruokakauppa ja omena jne. Ideoita tähän liittyen ainakin itsellä tuli heti vaikka kuinka monta mieleen :).
 
Myös matkakorttia voisi pitää tällaisessa kotelossa. Miksei sinänsä käyntikorttejakin, jos vaan työnkuva sallii :).
 
Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat! Uskomatonta, että sadan lukijan raja häämöttää jo ihan näkyvissä :).

- Tsi"Pidetään kortit tallessa"Sanna

lauantai 4. tammikuuta 2014

Valepalmikkotumput

Minun on pitänyt jo syksystä asti neuloa itselleni tumput. Olin suunnitellut tekeväni tumput onteloneuleella ja mallinkin olen jo piirtänyt, mutta yleensä asiat eivät mene ihan suunnitellusti näissä käsityöhommissa ja niin tälläkin kertaa. Löysin lankavarastostani langan jonka ostin silloin syksyllä tumppuja suunnitellessani...ostin langan koska se oli iiiihana, mutta en kylläkään tumppuja varten vaan ihan muuten vaan. Tumppuihin oli varattuna ihan muut langat. Tämä lanka kuitenkin vaati kovimpaan ääneen päästä puikoille ja päätin neuloa siitä valepalmikkotumput. Nyt on ainakin täällä Helsingissä ollut todella leuto talvi, niin ehkä nyt riittää ihan yksinkertaiset tumput :).


Lanka on Trekking XXL ja neuloin 2,5 nro puikoilla. Joka puikolla on 15 silmukkaa ja koko matka on joustinneuletta, jossa 2 nurin ja 3 oikein ja noissa oikeissa silmukoissa tehdään sitä valepalmikkoa. Reunaan virkkasin simpukoita :). Lanka oli todella miellyttävä neuloa, eikä kutita ollenkaan :). Kuvat eivät vaan mielestäni tee oikeutta langalle ja sen leikitteleville sävyille :(.

Olisin halunnut ottaa kuvan, jossa käsissäni olisi lunta... :D.

Aivan ihanaa alkanutta vuotta 2014 kaikille lukijoillemme!


Minulla on hieman inspiraatiopulaa tällä hetkellä, joten saapa nähdä kuinka hiljainen blogikuukausi tästä tammikuusta tulee. Mutta stay tuned anyway jookosta :D.

Tumpputerkuin TsiSanna

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...