keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Prinsessasynttärit 4-vuotiaalle osa 1.: koristelut

Prinsessani siis täytti 4-vuotta ja halusi itse pitää prinsessasynttärit. Aihehan oli äidillekin mieluinen, joten ei kun ideoimaan :). Koristelut halusin tehdä itse ja halusin jotain vähän enemmän kuin perinteisiä palloja ja serpenttiiniä. Lähinnä kait siksi, kun ajattelin että ikinä ei tiedä ovatko nämä vikat prinsessasynttärit mitkä neiti haluaa. Ainakin tällä hetkellä pikkuneiti nöpönenä suunnittelee täyttä häkää aavesynttäreitä itselleen ensivuodeksi :D.

Ensimmäinen ajatus koristeeksi oli prinsessan valtaistuin ja jonkinlainen kangas koristamaan patiomme sadekatosta. Halusin kuitenkin, että koristeet ovat kohtuullisen edullisia ja niinpä suuntasin kirppasille vähän katselemaan mitä sattuu löytymään. Kävi tuuri ja löysin pari rullaa organzakangasta kympillä ja lisäksi nauhoja parilla eurolla. Tiimarista löytyi pinkki puutarhatuolin tyyny 30% alella. Ainekset alkoi olla kasassa DIY prinsessatuoliin. Selkeää suunnitelmaa minulla ei kuitenkaan ollut ja aivot oli jotenkin solmussa, joten kiikutin tarvikkeeni äiteen luo ja yhdessä ideoimme seuraavanlaisen prinsessatuolin pikkuprinsessalle:


Idea tuli oikeastaan tuosta tuolista, joka äidilläni on omalla pihallaan :). Pikkuongelma oli, että ostamani tuolinpäällinen oli neliönmuotoinen ja tuoli pyöreä, mutta sitten keksin lisätä rusetit tyynyn kulmiin ja voila söpö prinsessatuoli oli valmis. Hintaa taisi tulla yheensä ehkä 10e, kun käytin vain osan nauhoista ja vain toisen organzakankaan. Röyhelöreunus on ommeltu (siihenkin tarvittiin äitiä, koska minä en osaa ommella) ja rypytetty. Selkänojan kangas on vain kieputettu siihen, rusetit ovat siellä vain söpöyden vuoksi :D. Kiitos siis vielä tätäkin kautta äidille, ei olisi omin voimin tullut valmista!

Toinen organzakangas meni pation koristeluun:


Anteeksi pihamme karu ulkomuoto, kasvatamme juuri uutta nurmikkoa... Kiedoin siis vain kankaan tukipuun ympäri ja tolppiin kiedoin paksua lahjanauhaa. 

Kolmas isompi koriselu oli ilmapallokukat, joista tuli mielestäni tosi hauskat:


Idea tuli sieltä jostain mielensopukoista, jotka ovat kovin tutkimattomat. Apua kukkien tekoon etsin netistä ja nämä olivat tosi simppelit toteuttaa. Viisi pinkkiä palloa sidotaan keskeltä yhteen ja keltaiset pallot keskenään ja sitten keltaiset pallot pujotetaan pinkkien keskustaan ja siinäpä se. (Täällä täydellinen ohje). Varsina käytin vaahteranoksia, joita meillä sattui olemaan, kun juuri trimmasimme vaahteraamme männä viikolla. Vihreät pallot vain teippasin varren juureen. Kovin hyvin nämä eivät ulkona kestäneet, mutta sentään koko juhlapäivän kyllä, kun edellisenä päivänä ne tein.

Näiden isompien juttujen lisäksi laittelin rusetteja sinne tänne ja niitä serpenttiinejäkin. Ovessa luki Tervetuloa prinsessa Lumin linnaan. Jos olisi ollut aikaa ja osaamista, niin olisin tehnyt hienomman kyltin oveen!








Alinta kuvaa pohdin, että laitanko tähän postaukseen vai ruokapostaukseen, mutta ehkäpä laitan molempiin :D. Koristelin siis cup cake -vadinkin ruseteilla ja cup caket saivat koristeekseen cocktailtikut, joihin olin askarrellut kuvia prinsessastani 0, 1, 2, 3 ja 4 vuotiaana ja osassa luki Prinsessa Lumi. Joku kysyi, että saako tällaisia tilattua jostain. Enpä tuota tiedä, minä en ollut edes niin fiksu että olisi tsekannut :D. Minä tein noista valokuvista kollaasin ja tilasin niistä paperikuvat kotiin ja siitä sitten leikkasin ja liimasin. 

Vaaleanpunaisin terkuin TsiSanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...