keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kutistemuovikokeilua

Ensikertalainen tunnustautuu! Eli en ole koskaan ennen tuota kutistemuovia kokeillut, mutta nyt oli pakko päästä tositoimiin, kun näin Puikkoillen, Koukkuillen blogissa aivan ihanat Bambi korvikset.

Kutistemuovihan toimii lyhyesti niin, että siihen piirretään tussilla, leimataan tai tehdään silhuettikuva joka leikataan muovista irti ja paistetaan uunissa, jossa se kutistuu huomattavasti pienemmäksi kuin alkuperäinen kuva.

Tarkoitus oli tehdä ystävälle synttärilahjaksi korvikset, mutta eka yritys meni hieman pieleen, kun korviksista tuli ihan liian isot. Niistä lisää sitten kun saan uudet tehtyä.

Mutta innostuin sitten itse piirtelemään kaikenlaisia kuvia ja kutistelemaan niitä... Korviksiahan näistä taisi sitten tulla kaikista, paitsi yhdestä, joka ei ole vielä paikkaansa löytänyt.

Ekana tein nämä onnelliset pöllöt, joista toinen venyä ihmeellisesti :(. Noh olkoot Ohukainen ja Paksukainen pöllöinä...


Vielä lähikuvassa:


Noiden lisäksi tein vielä rakastuneen pöllön, joka venähti oudosti leveämmäksi kuin piirros :(


Yritin kehitellä vielä lisää piirroksia, mutta aikojen saatossa meikäläisen piirrustustaidot on lähteneet vissiin lätkimään ja eihän piirtämisestä mitään tullut. Onneksi joskus aikanaan on tullut piirtämistäkin harrastettua, joten kaivelin vanhoja kuvia esiin ja tehtailin lisää kuvistemuovikoruja.

Tosiaan aikanaan piirtelin omia Animo (animemonster hah) hahmoja ja alla niistä muutamia.

Tässä Squmo ja Bulmo

Ja tässä Rabmo ja Bulmo



Alkuperäiset piirustukset:

Näiden lisäksi löysin yhden lempipiirustuksistani, jossa on kaksi naista enkelinä ja piruna. Ajattelin, että enkeli ja piru korvikset ois kivat, mutta pirusta tuli kyllä vähän liian epäselvä. Täytynee ehkä yrittää uudelleen joku kerta.



Ja vielä alkuperäinen piirros (sorry paljastavat vaatteet :D):


Näitä oli kyllä ihan kiva ja oikeastaan aika jännittävä tehdä, mutta petyin siihen, että moni kuvioista venyä ja vanui omituisiin mittasuhteisiin :(. En tiedä oliko sattumaa vai vikaa materiaalissa vai missä. Mutta kyllä tää myös niin koukuttavaa oli, että varmaan teen vielä lisääkin näitä. Ainakin ne korvikset kaverille, jos en muuta :D.

Sitten asiasta melkein kukkaruukkuun, eli kiinnostaisiko ketään piirrustuspostaus, siis vanhoja töitä esittelisin? Olen huomannut monessa blogissa vanhoja käsitöitä esillä ja mulla ei sellaisia niin paljoa ole. Tai on, mutta vaan viime vuosilta on kuvia. Piirrustuksia olis vähän pidemmältä aikaa. Oikeastaan käsityöt on korvanneet piirtämisen, eikä sille enää jää aikaa nykyään :(. Se on harmi, koska siinä on taito joka mulla ainakin ruostuu samantien, kun en ole oikeasti lahjakas. Olen opettelemalla opetellut piirtämään ja onnistun jos tuhraan siihen paljon aikaa ja vaivaa ja joskus en silloinkaan. Tosin tällä hetkellä ei kyllä kynä luista ollenkaan, enkä usko että enää aloitan piirtämistä uudelleen. 

Kutistunein terkuin TsiSanna



2 kommenttia:

  1. Tosi hyviä kutistetöitä. Piirustuksia vaan tänne, niitä on ihana katsella, varsinkin kun omat taidot on tikku-ukko tasolla:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...