torstai 24. tammikuuta 2013

Kaksipuoliset pupulapaset onteloneuleella

Allekirjoittaneen on pitänyt koko talven neuloa itselleen uudet lapaset (etenkin tossa -20 asteessa sen huomasi, että pelkät sormikkaat ei ihan riitä...), mutten ole saanut aikaiseksi. Joku kuukausi sitten törmäsin ensimmäistä kertaa elämässäni onteloneuleeseen ja jo silloin mietin, että pitääpä kokeille joku kerta. Nyt sitten keksin yhdistää nämä kaksi ja tehdä itselleni lämpimät kaksipuoliset lapaset. Aloin siis kaivella lankoja ja niinhän siinä kävi, että esikoinen hyökkäsi heti kyselemään, että mitä olen tekemässä HÄNELLE :D. Raukka on himoinnut tekemiäni magneetteja ja päätin että neulon neidille nyt sitten eka tumput. Kysäisin siis mitä väriä saisi olla ja ei niin yllättäen väreiksi valiutuivat punainen (Nalle aloe vera) ja vaaleanpunainen (Wool). Kuvioksi valitsin pupusen, koska esikoista tulee usein Pupuksi kutsuttua ja hän muutenkin rakastaa pupuja.

 
Kuvio on siis omasta päästä, eikä kovin vaikea. Ihan hyvä niin, näin uutta opetellessa. Hankaluuksia oli alkuun silmukoiden määrän hahmottamisessa. Oli jotenkin vaikeaa hahmottaa oikea koko lapasille, kun silmukoita tuli tuplamäärä normaaliin nähden. Silmukoita tuli lopulta 8+8 per puikko ja nämä on siis tehty kolme vuotiaalle lapselle.

Lisäksi silmukoiden luominen meni alkuun päin mäntyä kun en tajunnut kiertää lankoja yhteen (en kyllä vieläkään ole varma teinkö ko. asian oikein, mutta ainakin alareuna on ja pysyy kiinni :D). Noh oppia ikä kaikki ja kun pääsin vauhtiin, niin onteloneuleen tekeminen oli yllättävän nopeaa. Pelkäsin etukäteen, että langat olisivat koko ajan solmussa, mutta eivätpä olleet. Lisäksi pelkäsin, että kuvion tekeminen molemmille puolille on hankalaa, mutta eipä ollut sekään.

Päättelemisvaiheessa joutui taas vähän pohtimaan, mutta lopulta päädyin päättelemään molemmat värit ominaan. Hirmuisen hauska tekniikka ja tarkoitus on tehdä vielä pojalle ja itselleni lapasen tähän tyyliin. Uudet kuviot on jo mietinnässä. Olen yllättänyt miten siistit lapasista tuli kummaltakin puolelta, olin varma, että ns. nurjalle puolelle tulee jotain virheitä tai löysempää neulosta, mutta eipä tullut ei. Jee!!

Minusta oli myös ihanaa tehdä kirjoneuletta. Olen aina tykännyt kirjoneuleista, mutta ollut aivan surkea tekemään niitä, koska langat aina kiristävät tai ovat liian löysällä tms. Tässä lanka kulki kivasti mukana koko ajan, niin ei päässyt kiristämään tms. missään välissä.

Ainoa mikä tässä harmittaa on se, että kun tumput kääntää ne muuttuvat pelikuviksi joilloin peukku vaihtaa puolta. Lapasia ei siis voi pitää niin, että toinen olisi punainen ja toinen vaaleanpunainen.

Terkuin Tsi"puputyttö"Sanna

2 kommenttia:

  1. Kylläpäs tuli hienon näköset lapaset!! Pitääpäs itselläkin tutustua tuohon tekniikkaan!! Ja kiitos tunnustuksesta teille! :)

    VastaaPoista
  2. Hienot lapaset! (ps. Mun blogista löytyy tunnustus) :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...